perjantai 8. tammikuuta 2010

Wings of the dragonfly...

Heips! Tämä taitaakin olla ensimmäinen tekstini mihinkään blogiin. Selostan siis vähän itsestäni ja menen sitten koisimaan.

Olen aivan tavallinen 13-vuotias tyttö.. tai tavallinen ja tavallinen. Kuitenkin seitsemättä luokkaa käyvä nuori joka yrittää selviytyä tästä maailman harmaudesta ja kylmyydestä. Soitan viulua ja koululuokallani on musiikkipainotus. Muita harrastuksia minulla on kuvataide ja aloitin juuri vakituisen ratsastuksenkin, niin ja tietenkin dataus, jos sitä voi enää harrastukseksi sanoa, jopa elämäntavaksi. Pukeutumis tyylini on aivan oma jossa toki näkyy vähän muiden tyylien vivahteita, esimerkiksi japanirokkari, rokkari, hämy (kyseinen tyyli on vähän kauempaa, ehkä 70-luvulta) ja sitten ihan sitä peruskamaa.

Ehkä yksi suurimmista muutoksista elämäni aikana oli se, kun me ollessani 4-vuotias muutettiin Afrikkaan. Muutimme Etelä Afrikan vieressä olevaan pikkuvaltioon, Swazimaahan. Muutos oli todella suuri. Ilmasto, ympäristö muutenkin, ihmiset, kieli... Tästä rakkaasta yleismaailmallisesta kielestä, englannista tuli kertaheitolla 4-vuotiaan suomalaistytön elinkeino, se oli ehkä suurin shokki. Asuimme afrikassa vain 2 vuotta, mutta opin sieltä paljon. Tosin mieleenpainuvinta oli varmaankin se kun ostimme kaksi kania, uroksen ja naaraan. Ensin poikasia oli pari, sitten kahdeksan ja pian kaneja oli yhteensä 27 :D. En valehtele. No, kuusivuotiaana muutimme takaisin Suomeen koulun alun takia.

Asun hesassa sijaitsevassa pikkukylässä Tapanilassa. Alue on täynnä pieniä vanhoja omakotitaloja (vanhasta oma kotini on poikkeus). Perheeseeni kuuluu vanhemmat, veli ja sisko. Kotoa löytyy myös venäjän kääpiöhamsteri. Oma huoneeni on tällainen, no vähän lössähtänyt siivoojan painajainen. Lattian päällä ohut vaatekerros, sänky ei ole koskaan pedattu ja pöydällä tavarat sikin sokin. Toivottavasti jaksan siivota tämän viikonloppuna..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti