Hejssan! Eilen tieni vei Thameliin (joka on siis se turistiystävällinen alue Khatmandusta, suosittelen), eli suomalaisten suussa "Tahmelaan". En sitten tiedä, miten sekään nimitys on saanut alkunsa. Olen visiteerannut siellä jo useampaan otteeseen, mutten koskaan käynyt Tahmelan ydinkeskustaa kauempana, toisaalta, se on sitä samaa koko alue, temppeleitä ja kojuja. Kävelykierrokselta mukaani tarttui pieni buddhapatsas, josta näytän kuvaa ehkä myöhemmin.
maanantai 3. tammikuuta 2011
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
Mitäs tässä ritari ässä
Hei! Uskaltauduin vihdoinkin mennä kuvailemaan _yksin_ Khatmandun katuja, en tosin kovinkaan kauas kotoa. Olen aina suoraan sanottuna kuset housuissa, aina kun pitäisi tuonne tontin ulkopuolelle yksin mennä, vilkkaaseen nepalilaiseen liikenteeseen ja vilskeeseen, jota ei onnekseni nyt ollut. Ehkä se on vain minun harhaluulojani, mutta tunnen itseni aina todella pieneksi, keskellä sitä kaikkea. Toisaalta, onhan se ihan outoa ja uutta minullekin, enkä itse päästäisi pikkulasta sille temmeltämään.
tiistai 28. joulukuuta 2010
Ensimmäiset päiväni Nepalissa
Namaste! Eipä ole mitään ihmeempiä tapahtunut ainakaan tähän mennessä. Olen tutustunut ympäristöön, viettänyt aikaa kotona tiineen koirani kanssa, että tällasta. Aika suuri muutos, vaikka olenkin jo aijemmin tutustunut ympäristöön. Käynyt uudessa koulussani, tutustunut maaseutuun ratsastusretkellä ja toki kaupunkiinkin (joka ei tosiaan ole mikään New York, Khatmandu siis) ihan takseista käsin..
Nyt olen siis vain nukkunut pitkään ja lepäillyt. Huomenna aamulla ratsastus kello 9.. ei parane mennä nukkumaan keskiyöllä, krröhöm. Ainiin ja se kampaajakin illemmalla.
Nyt olen siis vain nukkunut pitkään ja lepäillyt. Huomenna aamulla ratsastus kello 9.. ei parane mennä nukkumaan keskiyöllä, krröhöm. Ainiin ja se kampaajakin illemmalla.
Kotini esittely kestäisi hetkitovin, mutta antaa tuhansien sanojen puhua puolestaan. :) Tässä vähän kotia ja pihaa.
Tommonen se luola sitten on (pahoittelen kuvan laatua).
Sellaisia tunnelmia Khatmandussa.
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
Blogista matkailublogi?!
Näyttää siltä, että blogista on tulossa matkailu- ja kulttuuriblogi, kaiken tämän Nepal-hässäkän johdosta! Yritän olla muuttamatta tätä liikaa, mutta veikkaampa, että tämä blogi saisi sen aseman, ja tulen esittelemään elämää maailman toisella puolella.
Muutan siis Nepalin pääkaupunkiin, Khatmanduun 1,5 vuodeksi. Nyt olen lähdössä todella kriittisellä asenteella, mutta blogille näin on paras :D. Esittelen paikanpäällä ravintoloita, vaatekauppoja, katuja, kaupunkia, luontoa.. kaikkea! Tulen näyttämään kuvia paljon enemmän kuin ennen, ja ulkoasukin saa varmaan kyytiä.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010
Dragonfly ja syyskuun tuulet
Mooi! Tänään ei pää ihan toimi, mutta jonkinlainen postaus pitäisi saada aikaiseksi pitkästä aikaa. Koulukiireet ovat tuoneet niin kiireitä kuin roskiin kuuluvia koenumeroitakin. Pöytä täyttyy läksyvuoresta, jonka huippu on päivä päivältä korkeammalla. Opettajat vähintäänkin yhtä väsyneitä kuin minäkin (eli todella :D). Toiset aineet sujuvat kiitettävästi, toiset.. ei niinkään kiitettävästi. Koulunkaan ei pitäisi olla ainut asia, mitä minun elämässäni on, eikä toistaiseksi onneksi olekaan. Musiikki on ollut koulun jälkeen etusijalla ja onnekseni olen saanut uusia kipaleita ja edistynyt. Ratsastusharrastus on ollut antoisa ja talli on ollut paikka, jossa voin "paeta todellisuutta".
sunnuntai 29. elokuuta 2010
Dragonflyn Uff-fantasiat
Heissanssaa! Käytiin tossa eilen siskoni kanssa kaupungilla shoppailemassa. Minulla ei ollut pahemmin visioita, farkkutakki olisi ollu kiva ja farkkulegginsit vois ostaa. Muistin kuitenkin ne ihanat kengät sieltä sekönhänd-shopista ja päätin mennä katsomaan, vieläkö kengät olisivat siellä. Kyllä kiehui kun näin, ettei näitä löytynytkään sieltä, missä ne viimeksi näin. Löysin kuitenkin vastineeksi _melkein_ yhtä hienot, korolliset maihari-tyyliset kengät. Kenkien lisäksi ostin Indiskasta villa-mekko/-tunikan. En ole oikeastaan sen tyylistä vaatetta pitänytkään, on se kerta ensimmäinenkin.
Mekko ja ne kengät (tiedän, epätarkka kuva..)
sunnuntai 22. elokuuta 2010
Dragonfly rajojen ulkopuolella
Voi hyvä isä, kun olen ollut laiska, en ole kertakaikkiaan jaksanut kirjoittaa blogia. Tähän tulee muutos! Hässäkkääkin on ollut monenmoista, kun sain keväällä tietää, että muutetaan joululomalla ulkomaille, nimittäin Nepaliin. En nyt mitenkään hypi ilosta kun joudun eroon ystävistäni, eikä tämä maa mitenkään hehkeältä näyttänytkään.. Kuvia laitan joku päivä. Katotaan nyt miten toivun tästä shokista :D.
Kesä oli leppoisa, pääsin soittoleirille ja ratsastusleirille. Kävin myös mainitussa Nepalissa, joka sekin oli elämys omalla tavallaan. Ehdin myös onneksi olla kavereiden kanssa, lintsillä käytiin ja sen semmoista. Kesä kului nopeasti.
Tämä nyt oli tämmöinen eloonjäämis merkki, ehkä saan jossain vaiheessa vähän pitempää postausta aikaiseksi.
Kesä oli leppoisa, pääsin soittoleirille ja ratsastusleirille. Kävin myös mainitussa Nepalissa, joka sekin oli elämys omalla tavallaan. Ehdin myös onneksi olla kavereiden kanssa, lintsillä käytiin ja sen semmoista. Kesä kului nopeasti.
Tämä nyt oli tämmöinen eloonjäämis merkki, ehkä saan jossain vaiheessa vähän pitempää postausta aikaiseksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







